Niinistön puhe haastoi jatkuvan kasvun ajatuksen

Kirjoittanut 10.1.2019

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puhe oli historiallinen irtiotto talouskasvuajattelusta ja tarpeellinen muistutus siitä, että ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää myös kasvuajattelun muutosta. Niinistön mukaan ilmastonmuutoksen myötä aineellisen yltäkylläisyyden ja jatkuvan kasvun aika on murroksessa, mutta hyvinvoinnin loppua sen ei tarvitse tarkoittaa. Tätä poikkeuksellista kannanottoa ei huomioitu mm. Helsingin Sanomien kommentissa.

Poikkeuksellista on, että Niinistö nosti aiheen esiin puhuessaan ilmastonmuutoksesta. Kasvuun perustuva ajattelu ja sen haastaminen nähdään vain harvoin osana ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Suomessa tällaisia ulostuloja ei olla nähty käytännössä lainkaan, vaan ilmasto- ja ympäristöpolitiikka perustuvat yhä toiveille nk. vihreästä kasvusta.

Suomessa tällaisia ulostuloja ei olla nähty käytännössä lainkaan

Niinistö ei kuitenkaan ole kannanotossaan yksin. Syyskuussa yli 200 tutkijaa vaati vetoomuksessaan Euroopan unionia irtautumaan kasvupolitiikasta. Vetoomus on kerännyt lähes 90 000 allekirjoitusta kansalaisilta. Myös viime syksynä dramaattisesti eronnut Ranskan entinen ympäristöministeri Nicolas Hulot peräänkuulutti talousajattelun muutosta, jota ilman ei päästä Pariisin sopimuksen osoittamalle tielle.

Puhe oli myös kuin muistutus poliitikoille pitäytyä viime kuukausina tekemissään ilmastolupauksissa. Kunnianhimon on pysyttävä samana, vaikka talouskasvuennusteet näyttäisivät keväällä punaista. On todettava ääneen, että ilmastokaaoksen torjuminen saattaa tarkoittaa kasvun hidastumista, velkaantumista ja tietyistä vapauksista luopumista. Kansalaisaktiiveista koostuva Kohtuusliike toivoo kevään vaaliehdokkailta samaa rohkeutta kasvuajattelun haastamiseen. Tilalle vaaditaan 2000-luvun haasteisiin sopivaa talous- ja hyvinvointiajattelua.

Kunnianhimon on pysyttävä samana, vaikka talouskasvuennusteet näyttäisivät keväällä punaista.

***

Helsingin Sanomien kommentissa kaikui myös vanha ajatus, että talouskasvulla olisi itseisarvo, jota presidentin siksi oletetaan kommentoivan. Presidentin ei kuitenkaan tulisi kehua kasvua ja korkeampia työllisyyslukuja itsessään. Parhaimmillaankin ne ovat vain välineitä kestävään hyvinvointiin. Pahimmillaan suotuisa kasvu- ja työllisyyskehitys voivat kätkeä ekologisten rajojen rikkomista, epätasa-arvoa ja inhimillisen hyvinvoinnin murenemista.

Jos riemuitsemme viennin vilkastumisesta ja talouskasvusta riippumatta niiden ekologisista seurauksista, olemme kaukana siitä mielentilasta, jota ilmastokaaoksen hillitseminen vaatii.

***

Kuitenkin Niinistön sanoin, luopumisesta huolimatta ”uusi hyvä voi olla entistä parempi”. Uusi ympäristön kantokyvyn mukainen politiikka ja elämäntapa tuottavat parhaimmillaan tasa-arvoisempaa ja kestävämpää hyvinvointia kuin nykyinen.

Tuuli Orasmaa ja Henri Wiman / Kohtuusliikkeen aktiivit

Yksi vastaus artikkeliin “Niinistön puhe haastoi jatkuvan kasvun ajatuksen”

  1. Huomioin tuon kohdan ja siksi en lytännyt puhetta, vaikka en Niinistöstä pidä hänen historiansa takia. Mutta se, että HS ei kyseistä kohtaa huomioinut, ei yllätä millään tavalla. Hesarin arvostus riippumattomana mediana ja mielipiteenvapauden puolustajana on valunut pohjalukemiin, ja se johtuu pelkästään lehdestä itsestään. Paljon kehuttu suomalainen media ei ole lainkaan niin hyvissä kantimissa kuin sanotaan. Suomi on lipunut yhden totuuden maaksi, jossa vaihtoehtoiset näkemykset tukahdutetaan. Tästä minulla on henkilökohtaisesti lukemattomia kokemuksia, valitettavasti.

Vastaa