Miksi olen mukana Kohtuusliikkeessä

Kirjoittanut 3.1.2019

Blogissa Kohtuusliikkeen toimijat esittelevät näkökulmiaan kohtuusajattelusta ja niiden soveltamisesta eri aloilla. Ensimmäisen blogin on kirjoittanut Abraham Sutela.

***

Minulta on kysytty, miksi olen mukana Kohtuusliikkeessä.

Lyhyt vastaus olisi:  

a) Kasvutalousideologia ja kulutuskulttuuri ovat yksilön hyvän elämän tai hyvän yhteiskunnan päämäärinä irrelevantteja ja vahingollisia. Välineet esiintyvät päämäärinä ja anastavat aitojen päämäärien paikan, estäen niiden toteutumisen.  

b) Talouskasvuideologian tueksi esitetyt tyypilliset perusteet ovat epäuskottavia empiirisen aineiston valossa.

c) Jatkuva talouskasvu ja liiallinen kuluttaminen vaarantavat maapallon elinkelpoisuuden ja tämä vaara on akuutti. Se on aikamme suurin haaste.

 

Valtavirran talousajattelun rajoittuneisuus ei salli nähdä edes ongelmiamme, saati niiden juurisyitä. Jatkuvaan kasvuun perustuva elämäntapa ja kasvua edellyttävät yhteiskunnan rakenteet muodostavat kuplan, josta täytyy osoittaa tie ulos. Kohtuusliike tarttuu näihin ongelmiin ja tarjoaa toivonkipinän silloin, kun on kaikkein synkintä.

 

Talouskasvun sisäinen kritiikki

Jo Aristoteles erotti toisistaan välinearvot ja itseisarvot. Itseisarvot ovat niitä asioita elämässä, joille ei tarvita lisäperusteita. Niiden ei tarvitse ansaita paikkaansa. Päinvastoin muut asiat ovat niitä varten, niiden välineitä.

Korkeimpien arvojen joukossa on, että ihmisen elämä autonomisena kokonaisuutena, persoonallisena omanlaisena luomuksena, olisi hyvä ja laadukas. Tämä on itseisarvo: hyvä elämä ei ole väline, vaan muut asiat ovat sen saavuttamisen välineitä. Yhteiskunnan tulisi palvella nimenomaan autonomisia, hyviä elämänkokonaisuuksia ja niiden tavoittelua yhteisvoimin, yhteisössä.  

Autonomisen, itseisarvoisen vapaan elämän rakentamiseen liittyy joukko yhteiskunnallisia edellytyksiä, jotka pitäisi taata kaikille. Yhteiskunnan, joka palvelee yksilöiden autonomisuutta ja hyvää elämää, täytyy olla myös riittävän tasa-arvoinen. Kukaan ei saa jäädä vaille hyvän elämän edellytyksiä eikä ketään autonomista persoonaa tule uhrata välineeksi toiselle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kukaan ei saisi olla jossakin parempi kuin toiset tai vauraampikin. Kuitenkin liian suuret valta- ja vaurauserot uhkaavat perustavimpia, tärkeimpiä itseisarvoja.

 

Aristoteles totesi, että raha on vain väline. Tilanne, jossa rahaa tehdään sen itsensä vuoksi ja jossa voitontavoittelu määrää rakenteita ja ratkaisuja, on vaarallinen ja turmeltunut. Tämän olemme voineet näinä aikoina omakohtaisesti todistaa.

Rahan tavoittelu sen itsensä vuoksi ei siksi kelpaa hyvän elämän tavoitteeksi. Jo antiikista asti on nähty suuri riski, että voitontavoittelun tapaiset perversiot kaappaavat aidot päämäärät. Lopulta ne voivat vääntää sekä elämän että yhteiskunnan tunnistamattomaan, pahaan muotoon.

 

Voitontavoittelun filosofia

Loputtoman talouskasvun ja rahan tavoitteleminen ovat paitsi päämäärinä perverssejä, myös vahingollisia ja tuomittavia sekä yksilön että yhteiskunnan elämässä. Tämä näkemys vallitsi antiikista keskiaikaan skolastikkojen kirjoituksissa ja kirkkojen linjauksissa. Tilalle tuli myöhemmin ideologia, jonka mukaan ahneus ja voitontavoittelu eivät olekaan tuomittavia, vaan jopa hyödyllisiä. Ne synnyttävät taloudellista toimeliaisuutta, jonka hyöty valuu kaikille. Alettiin jopa ihailla vahvoja, rahaa tahkoavia yksilöitä.

Tämä uuden ajan ideologia on eräänlainen faustilainen sopimus pahuuden kanssa. Se on sekä tehnyt meidät immuuneiksi turmeltuneille tavoille että saanut meidät pitkään uskomaan, että  kunhan – kuten Keynes asian muotoili – sata vuotta suostumme näkemään inhan kunnollisena ja mustan valkoisena, niin syntyvä vauraus valuu lopulta kaikille ja korjaa sillä välin syntyneet ongelmat. Sittemmin tätä ideaa on laajennettu myös ympäristöön: yhteiskunnan pitää ensin antaa teollistua ja vaurastua ennen kuin se voisi korjata tekemiään vahinkoja.

 

Voitontavoittelun ideologia on saanut meidät uskomaan, että syntyvä vauraus valuu lopulta kaikille ja korjaa syntyneet ongelmat.

 

Talouskasvuideologian perustelujen onttous

Kasvutalouden kannattajat sanovat, että ensin tarvitaan tarpeeksi vaurautta, jotta on varaa suojella ympäristöä tai vähentää epätasa-arvoa. Kun vaurautta kasaantuu joillekin tarpeeksi, kaikki saavat jotakin ja tilanne tasoittuu.

Tässä on perustava ongelma. Ensinnäkin mikään ei osoita, että edes kaikkein vauraimmissa yhteiskunnissa “sitten joskus” -lupaukset olisivat nyt tulossa lunastukseen. Toiseksi, jo nyt ihmiskunnan kokonaiskulutus ylittää moninkertaisesti sen, mitä maapallo kykenee kestämään. Kolmanneksi, suuri osa maista on yhä hyvin köyhiä ja niiden vaurastuminen vaatii kokonaiskulutuksen merkittävää kasvattamista. Neljänneksi, emme voi jäädä odottamaan hetkeä “sitten joskus”, kun meillä olisi varaa korjata epätasa-arvoa ja ympäristövahinkoja tai kun kaikki ovat nousseet köyhyydestä.

 

Edes kaikkein vauraimmissa yhteiskunnissa ‘sitten joskus’ -lupaukset eivät ole tulossa lunastukseen.

 

Kuten Kate Raworth kirjassaan Donitsitaloustiede argumentoi, “sitten joskus” -ideologiasta on välittömästi luovuttava. Emme voi tavoitella abstraktia rahallista talouskasvua ja odotella, että sitten joskus sen seurauksena voimme korjata aiheutuneita vahinkoja. Päinvastoin, abstrakti rahallinen kasvu täytyy hylätä ja siirtyä tavoittelemaan suoraan niitä päämääriä, jotka ovat oikeasti tärkeitä. 

 

Erityisesti Raworth mainitsee kaksi tärkeää päämäärää. Kaikessa ihmistoiminnassa täytyy aina pyrkiä siihen, että:
a) toiminta on distributiivista, eli jo lähtökohtaisesti kaikkia melko tasaisesti hyödyttävää

b) ympäristölle ei aiheuteta vahinkoa, ja lisäksi toiminnan pitää olla regeneratiivista. Pelkkä vahingon välttäminen ei riitä. Toiminnan pitää korjata ympäristöä ja saada se kukoistamaan entistäkin enemmän.

Nämä päämäärät Raworth asettaa 2000-luvun ihmisten toiminnassa yhteiskunnan ja talouden tärkeimmiksi suunnitteluperiaatteiksi.

 

Aineettoman kasvun lupaukset

Kun viitataan kasvutalouden tuottamiin ympäristövahinkoihin ja ilmastojärjestelmän järkkymiseen, kuulee väitettävän, että kasvu ei väistämättä tuota tällaista pahaa jälkeä. Sen sijaan talouden kasvu voisi irrottautua tämänkaltaisista vaikutuksista. Talous voi olla esimerkiksi vihreää tai aineetonta. Tätäkin väitettä Raworth tarkastelee, mutta ei löydä sille todisteita. Päinvastaiselle kylläkin.

Tapauksissa, joissa hyvinvoivat valtiot ovat näennäisesti saaneet merkittävästi vähennettyä päästöjään on todettu, että itse asiassa päästöjä on vain suuressa mitassa siirretty alemman tuotantokustannusten maihin. Näin luvut ovat kaunistuneet, mutta saastuminen yhä lisääntyy. Vastaavaa voi todeta väitteestä, jonka mukaan talouskasvu lopulta tasaa syntyneet tuloerot ja epäoikeudenmukaisuudet kansallisesti ja globaalisti. Raworthin mukaan kehitys on tässäkin päinvastainen.

 

Niinpä Raworthin ja monien muiden tutkijoiden tervejärkinen johtopäätös on seuraava: sen sijaan, että tavoittelemme abstraktia, rahallista talouskasvua ja uskottelemme, että se edustaa tai tuottaa hyvää, meidän pitäisi ymmärtää tämän ajatuksen näennäisyys ja turmeltuneisuus. Pitäisi palata oikeisiin, tärkeisiin päämääriin ja tavoitella niitä suoraan. Erityisesti kaikessa pitäisi alusta lähtien pyrkiä, Raworthin termein, muokkaamaan yhteiskunnan rakenteista regeneratiivisia ja distributiivisia. Siis jo lähtökohtaisesti, “by design”, eikä sitten joskus.

 

Pitäisi palata oikeisiin, tärkeisiin päämääriin ja tavoitella niitä suoraan.

 

Nyt tai ei koskaan

Kuten Raworthin kirja osoittaa, on kaksi rajaa, joita ihminen ei saisi ylittää. Yksi on minimitaso: jokaisella ihmisellä pitäisi olla hyvän elämän edellytykset, eikä keneltäkään saa niitä anastaa. Toinen on maksimitaso: maapallon elinkelpoisuuden kannalta tärkeimpien järjestelmien vakautta ei saa horjuttaa. Perinteisesti voidaan sanoa, että oikeisto ei ole välittänyt kummastakaan rajasta. Vasemmisto on pyrkinyt vartioimaan näistä ensimmäistä. Molemmat ovat siis omalla tavallaan kunnostautuneet ympäristönsä pilaamisessa. Kohtuusliike edustaa toivoa siitä, että löydämme keinot vartioida tärkeistä rajoista kumpaakin.

 

Abraham Sutela

Kirjoittaja on kouvolalainen ohjelmistosuunnittelija, joka on mukana Kohtuusliikkeen toiminnassa Kymenlaaksossa. Blogitekstit ovat aktiivien puheenvuoroja, eivätkä edusta Kohtuusliikkeen virallista kantaa. 

Vastaa