Kohtuusliikkeen lyhyt historia

Kirjoittanut 20.3.2019

Vuonna 2010 kasvukriittinen liike nosti jälleen kerran päätään Suomessa, kun useiden toimijoiden yhteistyönä syntynyt Kasvu murroksessa -konferenssi keräsi Vanhan ylioppilastalon täyteen kuulijoita. Sitä oli edeltänyt juurevien kohtuullisten vaatimusten esittäminen Kolilta ja kohtaamisia uuden eurooppalaiseen degrowth-ajattelun kanssa. Marko Ulvila palauttaa mieleen kasvukritiikin uuden tulemisen.

 

Törmäsin ensimmäisen kerran sanaan degrowth Malmössä elokuussa 2008 pidetyn Euroopan sosiaalifoorumin valmisteluissa. Vedin tuolloin selvityshanketta ulkoministeriölle kestävästä kulttuurista ja olimme ilmoittaneet halumme järjestää aiheesta tapahtuman ESF:ssä. Kokoontumisen järjestäjät vastasivat, että teille on varattu aika yhdessä mm. ranskalaisen degrowth -ryhmän kanssa. Ensimmäinen reaktioni oli hämmennys – mikä ihmeen degrowth, onpa outo termi.

Yhteistä tilaisuutta valmistellessa tutustuin keväällä 2008 Pariisissa pidetyn ensimmäisen kansainvälisen degrowth-konferenssin raporttiin ja termin sisältö selveni: kasvupakosta vapautuminen on avain ympäristön kannalta kestävän ja sosiaalisesti oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamiseen. Talouskasvun ja ympäristövahingon irtikytkennän fantasiat eivät toteudu ja kasvun asema yhteiskunnan ykköstavoitteena joutaa romukoppaan.

Malmön tilaisuutemme Degrowth & Social Rebirth: the Logical Steps to Global Survival onnistui oikein hyvin. Pääpuhujana oli vuonna 2005 Ranskan ympäri marche pour de la decroissance -kävelyn aasin kanssa vetänyt Francoise Schneider. Muita esiintyjä oli intialaiset julkisuuslaki-aktivistit ja ruotsalainen Democartic Altenrative puolueen toimijat. Kaikkiaan ikimuistoinen tilaisuus.

Euroopan sosiaalifoorumi synnytti minusta degrowth-aktivistin. Suomeen palattuani aloin pitää ajatusta esillä eri yhteyksissä. UM:n hankkeen lopputuloksena vuonna 2009 julkaisun Sustainable Futures keskeiseksi teemaksi tuli kasvukritiikki ja degrowth-politiikan suositteleminen erityisesti maailman ylikuluttavan väestönosan tulevaisuudeksi. Sillä tiellä olen pysynyt ja löytänyt lukuisia uusia tovereita samalla taipaleella.

 

Vuoden 2008 pankkikriisistä vauhtia kasvukritiikkiin

Vain kuukausi Malmön ESF:n jälkeen Lehman Brothers -pankki teki konkurssin ja ajoi maailman rahoitusjärjestelmän romahduksen partaalle. Keskuspankkien ja hallitusten hyvin poikkeukselliset toimet pitivät muut isot pankit pystyssä, mutta mm. holtittomasta luototuksesta syntyneen talouskriisin seurauksena teollisuusmaiden taloudet supistuivat vuoden aikana kymmenkunta prosenttia ja miljoonat ihmiset menettivät työnsä ja kotinsa. Kasvihuonekaasupäästötkin notkahtivat.

Finanssikriisi paljasti uusliberalistisen talouspolitiikan pimeän puolen ja toi esiin siihen liittyvät kohtuuttomat yhteiskunnalliset riskit. Tämä loi tilaa vaihtoehtoisten, oikeudenmukaisempien talouskäsitysten nousulle. Heterodoksinen talousajattelu alkoi kukoistaa ja kasvukriittinen ajattelu nostaa päätään, mm. uus- ja jälkikeynesiläisyyden rinnalla.

Suomessa vuonna 2009 usealla taholla tutustuttiin eurooppalaiseen kasvukriittiseen ajatteluun. Degrowth.fi -blogin keväällä 2010 avannut Timo Järvensivu muistelee miten hän ja veljensä Paavo olivat pohtineet taloudellisen järjestelmän kritiikkiä ja elämän mielettömyyttä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. ”Siellä yksi vanhempi tutkija sanoi meille, että tehän puhutte käytännössä samasta kuin tämä degrowth-tutkimus – oletteko tutustuneet tähän Valerie Fournierin degrowth- artikkeliin? Siitä se lähti.”

Suomen luonnonsuojeluliitossa toimineet Annukka Berg ja Leo Stranius puolestaan innottuivat Tim Jacksonin Britanian Sustainable Development Commissionille maaliskuussa 2009 laatimasta raportista Prosperity Without Growth. Sittemmin myös suomeksi kirjana julkaistu teos esitteli perusteellisesti kasvupakkoisen yhteiskunnan yhteensopimattomuuden ympäristötavoitteiden kanssa. Siinä ei käytetty sanaa degrowth, mutta esiteltiin kasvukriittisen ajattelun kulmakivet vakuuttavasti.

Finanssikriisi loi tilaa vaihtoehtoisten, oikeudenmukaisempien talouskäsitysten nousulle.

Leo Straniusta Degrowth-aihe puhutteli erityisesti laaja-alaisuudellaan. ”Innostavaa siinä oli se, että ympäristökysymystä yritettiin ratkaista isossa kuvassa talousjärjestelmää muuttamalla eikä siihen sopeutumalla”, Leo muistelee. Toimintaan häntä motivoi tarve siirtyä kulutus- ja  talouskasvukeskeisestä yhteiskunnasta maailmaan, jossa ihmisten hyvinvointi varmistetaan ekologissa rajoissa.

Annukka Berg puolestaan palauttaa mieleen, miten talouden rakenteellisen kasvupakon aiheuttamat ongelmat motivoivat tuolloin toimimaan. ”Keskeistä degrowth-ajattelussa oli ymmärrys siitä, että suurien yhteiskunnallisten haasteiden keskellä ihmiskunta on luonut itselleen luonnonlain kaltaisen pakon taloudelliseen kasvuun, vaikka se aiheuttaa ongelmallisia priorisointeja ja yhteiskuntaa epäkestävään suuntaan johtavia päätöksiä. Syntyi tarve kasvuvapaan talouden luomiselle”, Annukka Berg kertoo.

 

Kohtuus nousee Kolin laelle

Samaan aikaan kun Etelä- Suomessa alettiin omaksua uusia eurooppalaisia kasvukritiikin vaikutteita, Pohjois-Karjalassa ryhdyttiin juurevan liikkeen rakentamiseen kohtuuden käsitteen ympärille. Syksyllä 2009 joukko pohjoiskarjalaisia yliopistoihmisiä, luonnonsuojelijoita ja rauhanaktiiveja järjesti Kohtuus vaarassa -tapahtuman Joensuussa ja Kolilla. Siellä julkaistiin kymmenen kohtuullista vaatimusta kiteyttämään tuon hetken tärkeimmät viestit kestävämmästä yhteiskunnasta. Monipuolisissa vaatimuksissa tavoiteltiin mm. energian kulutuksen vähentämistä, mainonnan sääntelyä ja asevarustelun lopettamista.

Kolin tapahtuman ydinjoukko oli aktivoitunut yhteistyöhän paria vuotta aiemmin uraanikaivosten vastaisen kampanjoinnin parissa. Maailmanlaajuinen 2000-luvun kaivosbuumi oli saavuttanut Pohjois-Karjalankin ja erityisesti uraanihankkeet herättivät vastarintaa. Kun ryhmässä pohdittiin, millä tarve uusille kaivoksille voitaisiin poistaa, kohtuus nousi nasevaksi tunnukseksi.

Keväällä 2009 uraaniliikkeen aktiivit Pauliina Kainulainen, Hanna Kirjavainen ja Markku Aho nostivatkin Helsingin sanomiin kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa kohtuuden vaihtoehdoksi uraanikaivokselle ja uusille ydinvoimaloille: ”Moraalista johtajuutta osoittavat ne, jotka katsovat pidemmälle ja vievät tätä yhteiskuntaa kohti uudenlaista kohtuuden kulttuuria. Kohtuuden kulttuurissa ajatellaan globaalisti. Siinä panostetaan tosissaan energiansäästöön, energiatehokkuuteen ja uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen.”

Kun ryhmässä pohdittiin, millä tarve uusille kaivoksille voitaisiin poistaa, kohtuus nousi nasevaksi tunnukseksi.

Teologi Kainulainen oli ollut aktiivisesti tekemässä evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 2008 valmistunutta ilmasto-ohjelmaa Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus. ””Kohtuus on sana ja käsite, joka tulee osaltaan vanhasta suomalaisesta kotoperäisestä kulttuurikerrostumastamme. Varmasti minulla kohtuuden teema oli mielen päällä”, Kainulainen muistelee kohtuuden nousemista Kolin tapahtuman otsikoksi.

Luonnonsuojelupiirin aktiivi Markku Aho puolestaan kertoo, miten ”suhteessa ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuteen, luonnonvarojen riittävyyteen ja niiden käytön järkevyyteen kohtuus -ajattelu tuntui ainoalta selviämisen mahdollistavalta ajattelutavalta”.

 

Kasvukritiikki valtaa vanhan 2010

Syyskuussa 2010 Vanhalla ylioppilastalolla järjestettiin Suomen Luonnosuojeluliiton kokoaman työryhmän voimin kansainvälinen Kasvu murroksessa -konferenssi. Se toi kasvukritiikin ja degrowth-ajattelun suuremman yleisön tietoisuuteen useiden lehtijuttujen ja tapahtuman verkkolähetyksen- ja tallenteiden avulla. Tapahtumaan saapunet kolme ansioitunutta professoria, Tim Jackson Englannista, Serge Latouche Ranskasta ja Peter Victor Kanadasta, toivat sanomalle tuoreutta ja uskottavuutta.

Konferenssin alla järjestelyryhmässä käytiin vilkasta keskustelua degrowth-termin suomennoksesta. Esillä oli pitkälle toistakymmentä vaihtoehtoa, joista mikään ei heti noussut vahvaan käyttöön. Siksi  englanninkielinen degrowth-termi vakiintui myös suomenkieliseen keskusteluun. Konferenssin alla ilmestyneessä Serge Latouchin kirjan suomennoksessa Jäähyväiset kasvulle decroissance käännettiin kasvun puruksi. Yhdessä Jarna Pasasen kanssa lanseerasimme samana vuonna ilmestyneessä Vihreä uusajako –kirjassa termin talouslasku. Sittemmin samoja tavoitteita vähemmän provosoivasti kuvaamaan ovat vakiintunut mm. kohtuuusliike ja kohtuutalous.

Kasvu murroksessa -konferenssi toi kasvukritiikin ja degrowth-ajattelun suuremman yleisön tietoisuuteen.

Toinen kiinnostava keskustelu konferenssin ympärillä liittyi degrowth-ajattelun tuoreuteen. Ekologisen ja feministisen talousajattelun pioneeri Hilkka Pietilä kysyi useammassakin tapaamisessa, mitä uutta tässä keskustelussa on suhteessa 1970-lukuun, jolloin Suomessakin käytiin vilkasta debattia mm. nollakasvusta ja kasvun rajoista. Menneen ajan kertauksena moni löysi degrowth-keskustelun syventyessä jopa unohduksiin jääneitä ajattelijoita, kuten ranskalaisen Andre Gorzin ja romanialais-yhdysvaltalaisen Nicholas Georgescu-Roegenin. Keskustelun herätessä 00-luvulla uudestaan sitä leimasi ainakin ilmastokysymyksen ja luonnon monimuotoisuuden tuomat uudet perusteet ja painotukset. Tiivistäen voisi sanoa, että degrowth = kasvun rajat + ilmasto.

 

Valtavirran taloustieteen vastaisku

Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen virkistynyt kasvukritiikki ei jäänyt taloustieteen valtavirralta huomaamatta. Vuonna 2013 Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen ja Aalto-yliopiston taloustieteen professori Matti Pohjola kirjoittivat suomalaiselle tiedeakatemialla kannanottosarjaan tekstin ”Talouskasvu ja kestävä kehitys” . Siinä prosessorit puolustavat loputonta kasvua tyylillä, jota näkee lähinnä tieteiskirjallisuudessa.

Tekstin johdannossa kerrotaan, miten taloustieteen näkyvin kritiikki on tullut degrowth-ajattelusta. Kirjoittajat kysyvät, onko jatkuva talouskasvu mahdollista niukkojen luonnonvarojen maailmassa ja onko se edes toivottavaa, jos luonnonvarat ehtyvät ja ympäristö pilaantuu. Kirjoitus käy melko asiallisesti mutta asenteellisesti läpi degrowth-kritiikin tuomia haasteita. Biofyysinen talouskäsitys vilahtaa talouden luonteen esittelyssä, mutta unohtuu kritiikin käsittelyssä. Koko 35-sivuisessa tekstissä esimerkiksi ei mainita lainkaan sanaa kivihiili, vaikka sen merkitys sekä teollisen kasvuyhteiskunnan että käsillä olevan ilmastokriisin synnyttäjänä on mittava.

Tekstin loppua kohden professorien ajattelu irtoaa jotakuinkin täysin biofyysisestä todellisuudesta, sillä heidän mukaansa talouskasvun tärkein lähde on tietona, ideoina ja osaamisena määritelty teknologia. Teknologian kehitykselle ei tällaisten ideoiden lukumäärän kasvuna ole olemassa ylärajaa, minkä vuoksi ”ei myöskään talouskasvulle ole periaatteessa rajoitteita, vaikka luonnonvarojen määrä maapallolla onkin rajallinen”.  Edelleen, koska teknologian kehitys syntyy viime kädessä ihmisen luomisvoimasta, ”hyvinvointia kasvattava jatkuva taloudellinen kasvu voi siksi periaatteessa toteutua niin, ettei ympäristön kantokykyä ylitetä eikä luonnonvarojen ehtymisestä synny ongelmaa”.

Tällainen ”aineettoman” teknologian korostaminen tuotannon tekijänä ilman sen käyttöön liittyvää energian ja muun aineen välttämätöntä virtausta onkin valtavirran taloustieteen ympäristökysymyksen sivuttamisen kulmakiviä. Irtikytkentä näyttää helpolta, jos talous on pääasiassa ideoita, vain pienesti ja vähenevästi ainetta. Valitettavasti tällaiselle ajattelulle ei löydy asiallista näyttöä. Nykyään tiedetään hyvin mm. aineettomina esimerkkeinä viljellyn internetin valtavan sähkönkäytön, elektroniikan raskaan kaivannaisrepun ja monien palvelujen kovan luonnonvarakulutuksen.

Irtikytkentä näyttää helpolta, jos talous on pääasiassa ideoita, vain pienesti ja vähenevästi ainetta. Valitettavasti tällaiselle ajattelulle ei löydy asiallista näyttöä.

Ollikaisen ja Pohjolan kannanotossa esittämä ajatus talouskasvun ja ympäristövahingon irtikytkennästä elää vastakkaisesta näytöstä huolimatta useimpien valtavirran taloustieteilijöiden huulilla. Näyttäisi siltä, että edes Suomen kasvaneet kasvihuonekaasupäästöt vuoden 2018 alkupuoliskolla eivät murenna tätä vahvaa uskomusta. Myönteistä kirjoittelua irtikytkennästä voi pitää lähes yhtä vahingollisena kuin ilmastotieteen kieltämistä, sillä sekin tukee toimettomuutta ja piittaamattomuutta ympäristökriisien ratkaisemisessa.

Kohtuusliikkeen vilkas vuosi 2018

Kuluneena vuona on merkkejä kohtuustoiminnan vilkastumisesta. Huhtikuussa Suomen Luonnonsuojeluliitto järjesti tasokkaan Vaihtoehtoja kasvutaloudelle -seminaarin. Toukokuussa Kate Raworthin vierailu ja suomennettu kirja donitsitaloudesta sai hyvin palstatilaa. Elokuussa Malmössä pidetyssä kansainvälisessä degrowth-konferensissa suomalaiset olivat suurin Ruotsin rajojen ulkopuolelta tullut ryhmä. Tuuli Hirvilammi ja Ruby van der Wekken olivat tutkijoiden ja aktivistien kahden vuoden välein pidettävän kokoontumisen päälavalla ja työryhmissä kuultiin tasokkaita esitelmiä suomalaisilta tutkijoilta. Syksyllä kohtuusliike kokoontui Kotkaan ja liikeen aktiiveja oli aloitteentekijöinä Helsingissä järjestetyssä Meidän metsämme -kannanotossa. Verkkosivu kohtuusliike.fi avattiin toiminnan voimavaraksi.

Myös eurooppalainen liike on näyttänyt voimistumisen merkkejä. Syyskuussa Brysselissä Euroopan parlamentissa pidettiin viiden puolueen isännöimä Post-Growth -konferenssi. Sen yhteydessä yli 200 tutkijaa julkaisi kannanoton kasvuvapaan tulevaisuuden tärkeydestä. Sittemmin samaan vaatimukseen yhtyi lähes 90 000 kansalaista. Maan ystävät toimitti vetoomukset kaikille Suomen puolueille ohjenuorana vaaleihin, hallitusohjelmaan ja EU-puheenjohtajakaudelle.

Kasvupakosta vapautumista vaativa liike on epäilemättä saanut vauhtia IPCC:n ponnekkaampiin toimiin kannustavasta 1,5 asteen raportista. Myös uusi radikaali kansalaistoiminta näyttää nostavan päätään mm. suurten Ende Gälende -tempausten ja Extinction Rebellionin muodoissa. Ehkä ensi vuonna koittaa taas muutoksen kevät.

 

Marko Ulvila on tietokirjailija, aktivisti ja Siemenpuu-säätiön hallituksen puheenjohtaja. Teksti on julkaistu alun perin Elonkehä -lehden numerossa 4/18.

Kirjallisuutta

Jackson, Tim (2011) Hyvinvointia ilman kasvua: rajallisen planeetan taloustiede. Helsinki: HS kirjat.

Kasvu murroksessa (2010) Videotallenteet osoitteessa https://vimeo.com/sll

Kainulainen Pauliina, Kirjavainen Hanna, Aho Markku ”Uraanikaivos vaarantaisi pohjavedet” 22.3.2009 https://www.hs.fi/mielipide/art-2000004640884.html

Kohtuus vaarassa: onnen aikoja rajallisella planeetalla? (2015) toim. Topi Linjamaa & Pauliina Kainulainen. Joensuu: Kirjokansi.

Latouche, Serge (2010) Jäähyväiset kasvulle. Helsinki: Into.

Raworth, Kate (2018) Donitsitaloustiede:Seitsemän tapaa ajatella kuin 2000-luvun taloustieteilijä  Helsinki: Terra Cognita.

Ulvila Marko & Pasanen Jarna (2009) Sustainable Futures – Replacing Growth Imperative and Hiearchies with Sustainable Ways. Helsinki: Ministry for Foreign Affairs

Ulvila Marko & Pasanen Jarna (2010) Vihreä uusjako: fossiilikapitalismista vapauteen. Helsinki: Like.

Yksi vastaus artikkeliin “Kohtuusliikkeen lyhyt historia”

  1. […] mielenkiinnolla Marko Ulvilan artikkelin kohtuusliikkeen historiasta (Elonkehä 4/18). Artikkeli toteaa, että valtavirran kansantaloustiede puolustaa edelleen jatkuvan […]

Vastaa