Kapitalistinen markkinatalous vai kestävä hyvinvointi?

Kirjoittanut 18.1.2019

Mitä tekemistä kapitalismilla on luonnonvarojen kulutuksen ja epätasa-arvon kanssa? Toni Ruuskan ja Pasi Heikkurisen kirjoitus tiivistää, miksi kannattaa puhua myös kapitalismista kun puhumme yhteiskunnan kehityksestä ja hyvinvoinnista. 

Suomalaista yhteiskunta- ja talousjärjestelmää sekä poliittista ilmapiiriä voitaisiin kuvata yhä selvemmin kapitalistiseksi markkinataloudeksi. Tässä kasvuun pakotetussa järjestelmässä kiristyvä kilpailu ja pääoman tuottovaatimukset pakottavat toimijat investoimaan toimintansa jatkuvaan tehostamiseen ja laajentamiseen. Tarkoituksena on varmistaa kilpailussa pärjääminen muita toimijoita vastaan ja kerryttää omia voittoja. Tuloksena on kiihtyvä ja itseään vahvistava sekä alati laajeneva tuotannon ja markkinoiden kehä, joka ajan kuluessa pyrkii laajenemaan kaikille elämänalueille.

Kapitalistisessa markkinataloudessa yhteiskunnallisia toimintoja ohjaavat ja kontrolloivat yhä enemmän suuret, vaikutusvaltaiset ja voittoa tavoittelevat toimijat – erityisesti osakeyhtiöt. Tuotantovälineiden omistusta siirretään alituisesti näille yksityisille toimijoille joko valtion välityksellä tai markkinoiden toiminnan tuloksena. Kapitalistisen markkinatalouden johtoajatuksena on, että toimijoiden kilpaillessa vapaasti keskenään ja maksimoidessa omaa etuaan koko yhteiskunta hyötyy ja vaurastuu.

Kiristyvä kilpailu ja pääoman tuottovaatimukset pakottavat toimijat investoimaan toimintansa jatkuvaan tehostamiseen ja laajentamiseen.

Kansakuntana Suomi on pärjännyt markkinakilpailussa hyvin monien mittareiden perusteella. Esimerkiksi Suomen bruttokansantuote asukasta kohden on yli 40 000€ ja kansainvälisissä bkt-vertailuissa olemme maailman rikkaimpia maita. Sosiaalisen eriarvoisuuden ongelmia ei ole kuitenkaan pystytty ratkomaan kansallisesti. Epätasa-arvosta kertoo, että Suomessa on lähes 26 000 miljonääriä mutta samaan aikaan yli 20 000 kansalaista hakee ruokansa viikoittain leipäjonosta. Globaalisti taas pääoma on kasautunut yhdelle prosentille ihmiskunnasta, ja tämä joukko omistaa jo lähestulkoon saman verran kuin loput 99 prosenttia maapallon väestöstä.

Kapitalistinen markkinatalous ei myöskään ole pystynyt ratkaisemaan ylikulutuksen ongelmaa, vaan kansakuntien vaurastumisen myötä haitalliset vaikutukset luontoympäristöön ovat kasvaneet rajusti. Suomi kuluttaa mittaamattoman määrän erilaatuisia luonnonvaroja ja tuottaa vuosittain yli 60 000 miljoonaa tonnia haitallisia kasvihuonekaasuja siitä huolimatta, että huomattava osa tuotannosta on viime vuosikymmenien aikana ulkoistettu sinne missä työvoima on edullisempaa.

***

Lisääntyvän sosiaalisen eriarvoisuuden ja ekologisten vahinkojen juuret voidaan pitkälti paikantaa kapitalistiseen markkinatalouteen. Tässä järjestelmässä perustavanlaatuista sosiaalista eriarvoisuutta ylläpidetään jaottelemalla ihmiset kahteen luokkaan: omistajiin ja työläisiin. Työväenluokka tekee työnsä palkkasuhteessa, josta kertyvät voitot omistava luokka korjaa itselleen. Markkinamekanismi ja markkinoiden ylikansallisuus pitävät huolen siitä, että työtä on tarjolla omistajille edulliseen hintaan eli työläisille pienellä palkalla.

Köyhyys ja matalapalkkainen työ ovat itse asiassa keskeisiä edellytyksiä voittojen kerryttämiselle ja talouskasvulle. Työläisten työpanosten lisäksi myös luontoympäristöt nähdään kapitalistisessa markkinataloudessa vapaasti hyödynnettävinä resursseina, joita tulee käyttää voiton ja kasvun turvaamiseksi.

Myös luontoympäristöt nähdään kapitalistisessa markkinataloudessa vapaasti hyödynnettävinä resursseina.

Kapitalistinen markkinatalous ei ole pystynyt tuottamaan ratkaisuja kansallisiin tai globaaleihin hyvinvoinnin kysymyksiin eikä pysäyttämään luontoympäristön tuhoutumista. Järjestelmän logiikkaa tarkasteltaessa ratkaisut eivät myöskään ole näköpiirissä. Kestävän hyvinvoinnin näkökulmasta ongelmallista ei ole kapitalismille tyypillisen yksityisomistuksen lisääminen vaan kapitalismiin läheisesti liittyvä pääoman kasautuminen ja talouden kasvupakko.

Rahapääoman kasautuminen tuottaa sosiaalista eriarvoisuutta, koska taloudellinen varallisuus tarjoaa kapitalistisessa markkinataloudessa etuoikeutetun yhteiskunnallisen aseman ja poliittisia vaikuttamismahdollisuuksia. Pääoman kasvattamispyrkimys taas on räikeässä ristiriidassa ekologisen kestävyyden kanssa, koska talouskasvu edellyttää ei-inhimillisen luonnon jatkuvaa ja kasvavaa muuntamista markkinoitavaksi tuotteiksi ja palveluiksi.

Kestävä hyvinvointi voi siten syntyä ja muotoutua ainoastaan kapitalistisen markkinatalouden ulkopuolelle, jossa kaikkea toimintaa ei tuoda taloudellisen kerryttämisen piiriin eikä kansalaisilla siten ole tarvetta hyväksikäyttää luontoa tai muiden työpanosta oman vaurastumisen tai kilpailussa pärjäämisen vuoksi.

Toni Ruuska työskentelee tutkijana Helsingin yliopistossa ja Pasi Heikkurinen Helsingin ja Leedsin yliopistossa.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Talous kasvun jälkeen -kirjassa, Joutsenvirta, M., Hirvilammi, T., Ulvila, M. & Wilén, K., (2016). Gaudeamus, Helsinki sekä Ruuskan ja Heikkurisen Kestävä elämä –blogissa https://kestavaelama.wordpress.com/.

Vastaa